2007-2008   2010 syyskuu 2008 28: Nyt on päivitetty kaikille kaikki muut työhevoskilpailut paitsi ne omat kilpailuni. Eiköhän nekin kohta tule päivitettyä hevosille, mutta ei juuri nyt. 27: Neljälle viimeiselle evm-tammalle kisoja lisätty, mukaanlukien kaksi vasta tullutta, joita ei muille ole lisätty. Tämä päivityslaatikko toimiikin hyvänä muistilistana, jotta tiedän kelle olen lisännyt ja mitä kisoja :D 16: Yksi kasvatti lähti taas uuteen kotiin, minkä lisäksi myös Francine TUI on myytävänä. 10: Nyt on kaikkien orien kisakalenterit päivitetty lukuunottamatta omien kisojeni osalta, jonka juuri tajusin. Kunhan nyt saan evm-tammojen kalenterit myös ajantasalle, sitten päivittelen nuo omat kilpailut. Sitten pitäisi varmaan järjestää muutamat kilpailut ja katsella, josko saisi mitään astutuksia aikaan. 09: Orien kalentereista jäi päivitettyä kolme ensimmäistä (neljännellä kun ei ole mitään päivitettävää) ja tammoista päivitin kolme viimeisintä. 08: Tauko päättyi saatuani uuden ulkoasun sivuille. Päivitykset eivät enää ole ns. tarinoita ja niitäkin tulee luultavasti niukemmin. Hevosten sivut täysin päivittämättä, että älkää ihmetelkö. Paten kalenterin päivitin ja selvisi, että herralla on SERTit kasassa VIR MVA Ch -arvonimeen, vaikka sainkin nyt anottua "vain" Champion-arvonimen. maaliskuu 21: Talli on muuttamassa, joten näiden sivujen hiljaiselo jatkuu vielä sen aikaa. Tänä aikana hevosten sivut päivitetään uuteen osoitteeseen. 07: Pitkästä aikaa syntyi varsa, ori nimeltä Elroy TUI tammikuu 18: Tammikuussa ei tule astutuksia 10: Tammavarsa saapui, varsin kaunis yksilö 07: Uusi orivarsa saapui Taka-Rajasta 06: Yksi herra tuli taas Ranskasta 02: Muutamia uusia asukkaita tuli Taka-Rajasta, luultavasti lisää tulossa myöhemmin joulukuu 2007 18: Luultavasti viimeisin tuontitamma saapui tänään 06: Ouvertin kymmenes kasvatti syntyi! 01: Joulukuun ensimmäinen kasvatti, Ancelin TUI syntyi marraskuus 28: Gaston TUI näki päivänvalon tänään 25: Magique Reine, uusin tammamme saapui Ranskasta 15: Netta ja Fani saapuivat koulutuksesta 09: Fani ja Netta menivät koulutukseen, Matti ja Pate saapuivat 03: Kaikkien hevosten karsinat (= ulkoasut) on nyt uusittu 01: Hanna sai tammavarsan; Riia, Kossu ja Filsu saivat YLA3-palkinnon. lokakuu 30: Nita sai kauniin Eithneksi ristityn tammavarsan 28: Tallin asukkaiden karsinoiden (= uusien sivujen teko) korjaukset hieman kesken 12: Tallin pääremontti (= uusi ulkoasu) valmistui 07: Koulutuksesta tuli ja sinne myös meni varsoja, Riia sai Champion-arvonimen syyskuu 30: Atte ja Inka pääsivät Tumpelaan koulutukseen 02: Kaksi uutta tammaa, Féminité ja Chouette saapuivat elokuu 31: Riia lähes VIR MVA Ch -valmis 29: Kikin eilinen varsa on hyvin utelias 24: Pippi sai komean orivarsan tänään 15: Riia sai ihme-kaksoset 11: Ensimmäinen kasvatti, Arnaud TUI syntyi 02: Henkka astui Kikin 01: Etienne ja Gigi tulivat samasta siittolasta heinäkuu 30: Filsu astui Pipin 29: Kolmas tamma, Bibiane tuli Ouvertiin 27: Uusi ori, Charmeur Fils saapui Ranskasta 20: Siittolan ensimmäinen ori, Francois astui Riian 17: Toinen tamma, Adrien majoittui Ellen kaveriksi 16: Elle kävi vierailemassa Taka-Rajan Rétraitin luona 15: Siittola valmistui ja sai ensimmäisen asukkaan, Danielle Arkin