YLA3 (97p), SLA-II (86p), Shla-II (66p)
Effin Tähden-Selma VH-19931
|
Virallinen nimi: Effin Tähden-Selma Syntymäpäivä, ikä: 14.05.2008, 17-vuotias Rotu, sukupuoli: suomenhevonen, tamma Väri, säkäkorkeus: punarautias, 154 cm |
Kasvattaja ja omistaja: Tuire N. Asuintalli: Stal Lycan Stat., voittosumma: 89: 5-9-10-9-12, 35 760 ve Ennätykset: 1.23,9 ja 1.31,9maly |
| Effin Tähden-Selma ikääntyy epäsäännöllisesti. Se täytti 4 vuotta 14.12.2005. | |
Photos © Heidi, the real horse on the photos has nothing to do with the information shown on the page.
Effin Tähden-Selma on kaiken kaikkiaan hyvin kiltti tamma. Hoidettaessa se seisoo nätisti paikallaan välittämättä lähes mistään mitä sille tekee. Selma osaa olla huomaavainen laskiessaan päätään alemmas esimerkiksi kuolaimia laittaessa, mutta kavioiden putsauksessa se osaakin olla todella ärsyttävä. Joskus siitä oikein näkee kuinka se leikittelee hoitajansa kanssa nostaen jalkaansa ensin kiltisti hieman, mutta tömäyttäen sen alas juuri kun itse kaviota alkaa putsata. Harjatessa pitää ottaa huomioon se, että tamma kutiaa jostain ihmeen syystä vasemmasta lautasestaan, minkä takia sieltä pitääkin painaa kovaa, jottei tamma suunnilleen hyppää kattoon.
Taluttaessa Alma kulkee nätisti eikä poukkoile puolelta toisella milloin minkäkin ötökän tai äänen takia. Vesilätäköitä tämä tamma kuitenkin rakastaa niin paljon, ettei välitä edes mahdollisen raipan iskuista, jos sattuu sille päälle, että on pakko päästä hyppimään sopiviin lammikoihin. Onneksi hetken hurman jälkeen tamma tajuaa tilanteen ja laskee heti päänsä anoen anteeksipyyntöä. Eihän sille voi olla antamatta anteeksi, kun katsoo sen pahoittelevaa katsella.
Ratsuna tämä tamma sopii niin aloittelijalle kuin vaativammankin tason ratsastajalle. Se sietää huonompaakin kohtelua selästä käsin, minkä ansiosta hieman kokemattomammatkin ratsastajat voivat ratsastaa tamman kanssa vaikka ensi kertaa maastossa. Koulua Alma osaa lähes vaativa B:n tasosta (koottu laukka ei sitten millään onnistu tältä neidolta), mutta enemmän se pitää kuitenkin esteistä, joita se voi hypätä 90 cm korkuisena.
Ajettaessa Alma pistää kaikkensa peliin aina, kun siihen vain on mahdollisuus. Se vaatii kokeneen ajajan, joka pystyy kertomaan tammalle tarkalleen mitä hän haluaa. Epäselvistä käskyistä Alma menee lähes poikkeuksetta sekaisin ja tällöin se useimmiten pysähtyy. Ryöstön ideaa tamma ei selvästikään ole ymmärtänyt, koska on ollut tilanteita, joissa varmasti moni muu hevonen olisi lähtenyt ryöstämään, mutta Alma vain jatkoi kiltisti matkaansa. Tällä suomenhevosella on matkaatavoittava askel (varsinkin ravi) ja se on sisäistänyt todella hyvin, että laukkaaminen ei ole suotavaa, jos on kärryt perässä. Näillä eväillä siitä onkin tullut hyvä ravihevonen, joka varmasti periyttää näitä taitoja jälkeläisilleenkin.
| i. Selman-Salaisuus | ii. Varjopoika evm | iii. Varjon Salaisuus evm |
| iie. Kuuselan Unelma evm | ||
| ie. Jantulan Selma evm | iei. Samun Salaisuus evm | |
| iee. Jantulan Voittoliisa evm | ||
| e. Tähti-Juoksu | ei. Lähettiläs evm | eii. Juoksu-Poika evm |
| eie. Tähti-Tyttö evm | ||
| ee. Viuhkan-Tähti | eei. Tähti-Poika evm | |
| eee. Viuhka evm |
i. Selman-Salaisuus on rautias suomenhevosori, jolla kilpailtiin enimmäkseen ratsupuolella, mutta myös raveja on kokeiltu. Sece on sijoittunut yhdeksän kertaa 30 kappaleen kilpailu-urallaan ja niistä voittoja oli kaksi. Ori on perusluonteeltaan kiltti, mutta kyllästyessään se keksii itse itselleen jotain tekemistä.
ii. Varjopoika (evm) on komea liinaharjainen herra, joka kilpaili enimmäkseen koulukentillä, helppo A-luokkia ihan valtiollisella tasolla. Myös esteitä Varjoksi kutsutulla orilla kilpailtiin, mutta niissä sen menestys ei ollut yhtä hyvä kuin koulussa, jossa se sijoittui lähes joka toisessa kilpailussaan. Luonteeltaan 157 cm korkea Varjo oli rauhallinen ja jämpti herra.
iii. Varjon Salaisuus oli 158 cm korkea, rautiaan värinen komea suomenhevonen. Sudeksi kutsuttu ori kilpaili nuorena raviradoilla, mutta joutui lopettamaan hienosti käyntiin lähteneen uransa jo kuusivuotiaana loukattuaan jalkansa. Menestyksen ja hienon suvun ansiosta oria käytettiinkin siitoksessa seuraavat kymmenen vuotta. 17-vuotiaana ori siirtyi ansaitulle eläkkeelle jättäen jälkeensä yhteensä huimat 26 varsaa, joista lähes jokainen on ollut ravien voittajakehässä.
iie. Kuuselan Unelma on 156 cm korkea ruunikko suomenhevostamma, joka kilpaili koulukentillä. Tamman kanssa käytiin ihan ulkomaillakin kilpailemassa, mutta siellä sen menestys oli vaatimattomampaa kuin kotiradoilla. Jälkeläisiä Unelma jätti seitsemän, joista kukin on loistanut omassa lajissaan: toiset koulussa, toiset raveissa, jotkut jatkoivat suoraan emänsä hienoa sukua.
ie. Jantulan Selma (evm) oli pääasiallinen siitostamma, joten kilpailutuloksia sille tuli vain muutama hassu ja nekin naapuritallien kyläkilpailuissa. Suurimmaksi osaksi Selma kylläkin voitti nämä kilpailut, joten siitä olisi saattanut tulla menestynytkin kilpailija niin esteillä kuin koulussakin. Säkäkorkeutta tällä kaksitoista varsaa jättäneellä, keltavoikon värisellä tammalla on 151 cm, joten se oli aika pienoinen varsinkin kun se oli myös hyvin kevytrakenteinen.
iei. Samun Salaisuus on Ruotsissa asustava liinakon värinen suomenhevosori, joka on jäänyt kilpailueläkkeelle viitisen vuotta sitten. Parin vuoden sisällä ori otetaan pois myös siitoskäytöstä, mutta sitä ennen sen toivotaan saavan 32 kappaleen jälkeläislistaan vähintään kymmenen suvun jatkajaa lisää. Samuksi kutsuttu ori kilpaili lähinnä valjakkokilpailuissa voittaen 49 ja sijoittuen 15 kertaa 120 kilpailussaan.
iee. Jantulan Voittoliisasta toivottiin saavan voittajaa raviradoille, mutta siltä löydettiin koelähdön jälkeen paha nivelvika etusistaan, minkä takia sen piti lopettaa ravaaminen siihen. Tämän takia Liisa jäi varsin tuntemattomaksi suomenhevoseksi sukunsa jälkipolvessa, koska siitä ei haluttu varsoja, koska vian pelättiin olevan perinnöllistä. Tämä kaunis, 153 cm korkea, punarautias suomenhevostamma sai kuitenkin kolme hienoa varsaa, joista yksi loisti kuin loisti raviradoilla.
e. Tähti-Juoksu on todella monipuolinen tamma, joka on menestynyt loistavasti kilpailu-urallaan. Se on saavuttanut kansallisen tason niin este-, koulu-, kenttä- kuin valjakkoajossakin. Tämän lisäksi tamma on menestynyt myös Yleislaatuarvostelussa, josta se sai kolmannen palkinnon ja Suomenhevosten Laatuarvostelussa tamma ansaitsi toisen palkinnon 72:lla pisteellä.
ei. Lähettiläs (evm) sai vain yhden varsan, vaikka siltä olisi haluttu vähintään kaksikymmentä sellaista. Väriltään tämä erinomainen kenttäratsu oli musta, jonka uskottiin periytyvät myös jälkeläisille, mutta näin ei tapahtunut orin ainoaan varsaansa. Lähettilään oli tarkoitus mennä kantakirjattavaksi, mutta jouduttiin lopettamaan vain muutama viikko ennen sitä.
eii. Juoksu-Poika ei nimestään huolimatta ollut ravihevonen, vaan loistava kilpailuja kenttä- ja maastoesteratsastuksessa. Kilpailutuloksia se sai yhteensä reilut 300 kappaletta, joista lähes kolme neljäsosaa olivat sijoituksia viiden parhaan joukkoon. Poju oli väriltään tummanrautias ja säkäkorkeutta tällä terhakalla ja ystävällisellä herralla oli 158 cm verran.
eie. Tähti-Tyttö oli 157 cm korkea voikon värinen suomenhevostamma, jolta löytyi luonnetta: se oli aina valmis taistelemaan johtajan paikasta, minkä takia sitä ei ihan kuka vain saanut käsitellä. Omistajan täytyi aina olla mies, koska näitä tamma viitsi syystä tai toisesta kuunnella edes hieman. Toisin oli naisten kanssa, koska niitä Täti kohteli todella katalasti, jos vain sai siihen mahdollisuuden.
ee. Viuhkan-Tähti on jo edesmennyt neito, joka jätti jälkeensä kaksi kaunista tammavarsaa. Tämä voikko papurikkokuvioinen suomenhevostamma oli luonteeltaan rauhallinen ja iloinen. Ratsuna sekä ajettaessa Viuhka oli hyvin tottelevainen, vaikkei huonoina päivinä ollut täysillä mukana. Säkäkorkeutta tammalla oli yhteensä 163 cm.
eei. Tähti-Poika oli 159 cm korkea liinakko suomenhevosori, joka oli tavallisen ratsastuskoulun halutuin ratsu. Ori oli sopivan tottelevainen olematta kuitenkaan liian laiska, minkä ansiosta se pääsikin tunnille niin usein, kuin sen kunto kesti. Kilpailuissa Poikke voitti lähes poikkeuksetta oli lajina sitten koulu, esteet tai jopa lännenratsastus. Luonteeltaan tämä ori oli todella rauhallinen.
eee. Viuhka oli nuori tamma saadessaan ainoan jälkeläisensä Viuhkan-Tähden, se nimittäin oli vasta nelivuotias. Tamma oli luonteeltaan hieman itsepäinen, mutta silti jotenkin ystävällinen. Viuhkan oli tarkoitus mennä loppukoulutuksen jälkeen kilpa- ja myöhemmin siitoskäyttöön hienoon suomenhevostalliin, mutta tamman menehtyessä ähkyyn viisivuotiaana ei neitokainen päässyt näyttämään taitojaan missään muussa kuin äidin taidoissa.
| Jälkeläiset: |
17.09.2008 Effin Pienokainen tamma, i. Kekan Pölypunkki 12.07.2008 Effin Tuhlaajapoika ori, i. Ämmän Rähinöijä 22.03.2006 Taivaanrannan Tulitähti ori, i. GS Tuliterä 01.01.2007 Effin Miinusmerkki ori, i. Kirveltäjän Karkoitus |
Alma osallistui Suomenhevoslaatuarvostelun maaliskuun 2008 ylimääräiseen tilaisuuteen ansaiten SLA-II- palkinnon pistein (4-3-4-4-4) 19-10-20-15-20-02 = 86p. Oli siis todella loistava suoritus, joka varmasti paranee ensi kerralla. Kommenttina tamma sai seuraavaa: Hyvä rotu- ja tammaleima. Hyvä juoksijatyyppi. Kaunis pää jossa hyvä ilme. Hyvä kaula, jossa hyvä pituus ja hyvät liittymät. Etuosa sopivan lihaksikas. Erinomainen etuosa. Erinomainen runko ja hyvä selkälinja. Pieni takaosa. Hyvät, hyväasentoiset jalat. Ryhdikäs ja kaunis tamma. // Suppea, tiivis luonne.
Alma osallistui Kuhmossa järjestettyyn Suomenhevosten ensimmäiseen laatuarvosteluun 17.11.2009 ansaitset II-palkinnon pistein 9 + 12 + 15 + 7 + 20 + 3 = 66p.
Alma osallistui Suomenhevoslaatuarvostelun joulukuun 2009 tilaisuuteen saaden SLA-III -palkinnon pistein (4-3-3-2) 12-13-7-14-20-3 = 69p. Arvostelu selvästi tiukentunut (tai muuten muuttunut) viime kerrasta ja lisäksi sekin varmaan vaikutti, että Alman isän ja yhden jälkeläisen sivu poistunut palvelimen lopettaessa. Nähtävästi pitäisi olla paljon palkintoja vanhemmilla, jos haluaa korkeammat sukupisteet.. Onhan se hyvä että hyvistä hevosista polveutuneet saavat pisteitä, mutta aikamoinen rokotus siitä, että on "perusputen" varsa. Kuvien kommentit olivat seuraavat: (1) Hyvä rotu- ja sukupuolileima. Melko hyvä ratsutyyppi. Kehittymätön. (2) Kaunis, hieman varsamainen pää. Kaula voisi olla lihaksikkaampi, loiva lapa. (3) Kevyt hieman avorunko, pyöreä lihakseton takaosa (4) tj loivahko kinnerkulma, jaloissa erittäin hento luusto.
MSY 20.08.2008 kutsu - hevostammat - PUN MSY 08.08.2008 kutsu - hevostammat - SIN3 MSY 30.07.2008 kutsu - hevostammat - PUN NJ 12.04.2008 kutsu - suomenhevostammat - 7/12 - KuMa, JS NJ 10.04.2008 kutsu - suomenhevostammat - 9/12 - KuMa, JS NJ 08.04.2008 kutsu - suomenhevostammat - 5/7 - KuMa, JS NJ 07.04.2008 kutsu - suomen(pien)hevostammat - LKV5/12 - KuMa, JS MSY 19.01.2008 kutsu - kylmäveriset - PUN3 kutsu 12.03.2008 - ta. 2 100 m, M - 5/11 - 1.34,8mke - 200 ve kutsu 08.03.2008 - ta. 2 100 m - 2/13 - 1.28,4kp - 1 200 ve kutsu 06.03.2008 - a. 3 100 m - 12/12 - 1.34,7api kutsu 05.03.2008 - a. 2 100 m, M - 8/12 - 1.30,8make kutsu 29.02.2008 - a. 2 100 m - 5/10 - 29,2ake - 400 ve kutsu 28.02.2008 - ta. 2 100 m - 5/13 - 1.29,7kexx - 200 ve kutsu 27.02.2008 - a. 1 609 m, M - 11/11 - 1.31,9maly kutsu 23.02.2008 - a. 2 100 m - 5/7 - 29,7ake kutsu 17.02.2008 - ta. 2 600 m - 7/13 - 1.23,9 kutsu 12.02.2008 - ta. 2 100 m - 10/12 - 31,0ke kutsu 10.02.2008 - ta. 2 600 m - 10/15 - 1.27,2 kutsu 08.02.2008 - a. 3 100 m - 3/12 - 29,9api - 750 ve kutsu 31.01.2008 - ta. 2 100 m - 3/9 - 26,9ake - 1 700 ve kutsu 27.01.2008 - ta. 3 100 m - 9/13 - 30,1pi kutsu 31.12.2007 - ta. 3 100 m - 10/13 - 30,6pi kutsu 27.12.2007 - ta. 2 100 m - hpl kutsu 23.12.2007 - ta. 3 100 m - 2/8 - 31,5pi - 1 000 ve kutsu 22.12.2007 - ta. 2 600 m - 8/14 - 1.23,9 kutsu 20.12.2007 - ta. 1 600 m - 6/16 - 1.29,6ly - 50 ve kutsu 15.12.2007 - ta. 1 600 m - 4/16 - 1.37,5ly - 150 ve kutsu 10.12.2007 - ta. 2 100 m - 13/16 - 1.28,9ke kutsu 08.12.2007 - 2 100 m - 5/8 - 33,1ake - 100 ve kutsu 06.12.2007 - a. 2 100 m - 1/9 - 1.28,0ake - 2 200 ve kutsu 06.12.2007 - ta. 2 100 m - 6/11 - 32,8ke x - 90 ve kutsu 03.12.2007 - a. 2 100 m - 1/8 - 1.30,5ke - 2 200 ve kutsu 30.11.2007 - ta. 2 100 m - hll kutsu 29.11.2007 - ta. 2 100 m - 4/9 - 1.29,5ke kutsu 25.11.2007 - ta. 1 600 m - 1/11 - 1.30,5ly - 2 000 ve kutsu 24.11.2007 - a. 2 100 m - 7/7 - 1.33,7ake kutsu 24.11.2007 - ta. 2 100 m - 3/9 - 33,0ke - 600 ve kutsu 18.11.2007 - ta. 3 100 m - 1/7 - 31,3pi - 2 000 ve kutsu 17.11.2007 - ta. 2 100 m - 2/16 - 1.36,2ke - 500 ve kutsu 13.11.2007 - ta. 2 100 m - 5/12 - 1.32,0kex - 200 ve kutsu 12.11.2007 - ta. 2 100 m - 4/13 - 31,3ke - 800 ve kutsu 11.11.2007 - ta. 2 500 m - 8/10 - 1.36,6kp kutsu 07.11.2007 - ta. 2 100 m - 6/8 - 30,9ke kutsu 05.11.2007 - a. 3 100 m - hll kutsu 31.10.2007 - ta. 2 100 m - 8/10 - 36,8ke kutsu 26.10.2007 - ta. 2 600 m - 6/8 - 35,8kp kutsu 17.10.2007 - ta. 2 100 m - 3/6 - 37,9ke x - 320 ve kutsu 11.10.2007 - ta. 2 100 m - 3/10 - 1.31,2ke - 500 ve kutsu 10.10.2007 - ta. 2 100 m - hll kutsu 07.10.2007 - ta. 2 100 m - hll kutsu 01.10.2007 - ta. 3 100 m - 3/10 - 1.42,1pi - 300 ve kutsu 01.10.2007 - ta. 2 100 m, M - 4/5 - 1.38,2mke - 50 ve kutsu 30.09.2007 - a. 2 100 m - 4/9 - 1.25,4 - 400 ve kutsu 30.09.2007 - ta. 2 100 m - hpl kutsu 27.09.2007 - ta. 2 100 m - 9/16 - 1.31,4ke kutsu 22.09.2007 - ta. 2 100 m - k kutsu 15.09.2007 - ta. 2 100 m - 1/2 - 1.30,6kex - 50 ve --- kutsu 27.06.2007 - a. 2 600 m - 4/7 - 1.25,9a - 400 ve kutsu 16.06.2007 - a. 2 600 m - 6/10 - 1.25,4akp kutsu 05.06.2007 - ta. 2 600 m - 6/12 - 1.25,9 - 100 ve kutsu 31.05.2007 - ta. 2 100 m - 3/12 - 1.25,8 - 1 250 ve kutsu 29.05.2007 - ta. 2 100 m - 9/12 - 1.29,0 kutsu 28.05.2007 - ta. 2 100 m - 9/16 - 1.26,9ke kutsu 27.05.2007 - ta. 2 100 m - 16/16 - 1.28,7 kutsu 26.05.2007 - ta. 2 100 m - 5/10 - 1.26,4 x - 500 ve kutsu 24.05.2007 - ta. 2 100 m - hyl kutsu 22.05.2007 - ta. 2 100 m, M - hll kutsu 22.05.2007 - ta. 2 100 m - hll kutsu 20.05.2007 - ta. 2 600 m - 9/15 - 1.36,0 kutsu 19.05.2007 - ta. 2 100 m - 4/10 - 1.26,8 - 750 ve kutsu 17.05.2007 - ta. 2 100 m - 8/10 - 1.27,9 kutsu 15.05.2007 - ta. 2 600 m - 2/6 - 1.32,9 x - 800 ve kutsu 15.05.2007 - ta. 2 100 m - 2/10 - 1.25,1 - 2 000 ve kutsu 13.05.2007 - ta. 2 100 m - 10/16 - 1.30,4 kutsu 12.05.2007 - ta. 2 100 m - hll kutsu 10.05.2007 - ta. 2 100 m - 5/10 - 1.29,5 - 500 ve kutsu 08.05.2007 - ta. 2 100 m - 3/11 - 1.25,7 x - 1 250 ve kutsu 05.05.2007 - ta. 2 100 m - 3/12 - 1.26,9 - 1 250 ve kutsu 03.05.2007 - ta. 2 600 m - 5/14 - 1.35,8kp - 200 ve kutsu 03.05.2007 - ta. 2 100 m - 2/9 - 1.25,7 - 2 000 ve kutsu 02.05.2007 - a. 1 608 m - 3/10 - 1.25,5aly - 900 ve kutsu 01.05.2007 - ta. 2 100 m - 2/9 - 1.28,0 - 2 000 ve kutsu 29.04.2007 - ta. 2 100 m - 6/16 - 1.25,0 xx kutsu 28.04.2007 - ta. 2 100 m - 5/9 - 1.29,6 - 500 ve kutsu 26.04.2007 - ta. 2 500 m - 7/15 - 1.36,4kpx - 200 ve kutsu 26.04.2007 - ta. 2 100 m - hlo kutsu 24.04.2007 - ta. 2 100 m - 4/16 - 1.27,4 xx kutsu 17.04.2007 - ta. 2 100 m - 2/6 - 1.25,4ke x - 1 500 ve kutsu 15.04.2007 - ta. 2 100 m, M - 4/6 - 30,6mke - 250 ve kutsu 31.12.2006 - ta. 2 100 m - 2/9 - 1.31,2ke - 1 200 ve kutsu 30.12.2006 - ta. 2 100 m, M - 12/16 - 1.34,2m x kutsu 29.12.2006 - ta. 2 100 m - 5/11 - 1.26,3 ep - 200 ve kutsu 27.12.2006 - ta. 3 100 m - 16/16 - 1.36,7 kutsu 12.09.2006 - ta. 2 100 m - 12/16 - 1.38,5 xx kutsu 18.05.2006 - ta. 2 100 m - 6/16 - 1.28,2ke kutsu 14.02.2006 - koelähtö - 5/5 - 1.44,ke - 50 ve