Päiväkirja
30.11.2009 - nuhanenä
"Hei Tuire, Lantulla näyttäis olevan pientä nuhaa tai jotain. Ainakin siltä jotain räkää valui, kun sille aamuruuan jaoin", eräs nuori tallityttö sanoi, kun astuin talliin. "Jaahas, pitääpä mennä katsomaan onko se kuinka paha. Kiitos kun kerroit", vastasin tytölle ja kävelin hevoseni karsinalle. Siellä musta friisiläinen nuokkui ruuan päätteeksi, mutta avasi silmänsä kun kuuli tutut askeleet. "No huomenta tyttö", tervehdin tammaa avatessani sen karsinan oven. Lanttu hörähti hiljaa ja puski päätään rintaani vasten. Kyllä sillä nuha tosiaan oli, mutta se vaikutti varsin vaarattomalta, koska tökötti oli lähes väritöntä eikä sitä tullut paljon.
Vaikka Lanttu olikin hyvin pirteä eikä osoittanut mitään merkkiä väsymyksestä tai muusta, päätin silti antaa sille tämän päivän vapaaksi. Laitoin sille tarhaan loimen, koska ulkona oli hieman vilpoista enkä halunnut, että nuha pahemmaksi muuttuu. Hetken katseltuani mustan tamman rauhallista kävelyä, käännyin ja kävelin takaisin talliin.
"Harmi etten voi itsekin pitää vapaapäivää vain sen takia, että hevoseni on kipeä", sanoin viereistä karsinaa putsaavalle tallityöntekijälle, joka naurahti ja sanoi: "Näinhän se on, vaikka eihän sun olis muutenkaan pakko tuota tehdä." "Niin, eihän miun olisikaan, mutta pakkohan minun on jotain raskaampaa työtä tehdä, kun en kerta ratsastamaankaan tänään pääse." Jatkoimme juttelua niistä näistä, kunnes kottikärryni olivat täynnä hevosen jätöksiä ja karsinan alusia. "Miten ihmeessä se voi vääntää tätä näin paljon", ihmettelin ääneen lähtiessäni viemään kottareita lantalaa kohti. "Älä muuta sano", juttelukaverini sanoi.
Ei minulla kyllä ollut mitään muuta tekemistä tallilla, koska toisellakin hevosellani sattui tänään olemaan vapaapäivä ja tallin omistaja ei kuitenkaan halua minun ratsuttavan omia hevosiaan. Olin muutenkin juuri hoitanut hevosteni varusteetkin kuntoon pari päivää sitten, joten hetken aikaa vaellellen ympäri tallialuetta päätin, että minun olisi parasta vain mennä kotiin. Siellä sitä hommaa kyllä riittäisikin, vähän turhankin paljon, joten ei minulle tylsää siellä kerkeä tulla.
22.10.2009 - maastoilua
Elantsje TN tuli nätisti vierelläni, kun talutin sen ulos tallista. Kävelimme maastopolulle saakka, jossa tarkistin ratsuni satulavyön kiristäen sitä hieman ja nousit sitten selkään. Laitoin toisenkin jalkani jalustimeen, otin ohjista paremman otteen ja annoin pohkeita tummalle hevoselle. Lanttu nosti käynnin ja pian katosimmekin metsän siimekseen. "On se kyllä harmi, ettei Luciana päässyt tänään mukaan", sanoin hevoselleni, kun olimme kävelleet muutaman minuutin kuunnellen metsän ääniä. Tamma käänteli korviaan äänien perässä ja hörähti. "No, joku toinen kerta sitten, kuten hänkin sanoi."
Aamulla oli satanut taas sitä todella märän näköistä lunta, joka oli kerennyt jo sulamaan pois. Maastopolku oli tämän jäljiltä hyvin märkä ja varmasti todella liukas, joten meidän oli ihan hyvä ottaa hieman rauhallisemmin. Annoin Lantulle pohkeita ja se nostikin ravin tottelevaisesti. Ravasimme hetken aikaa, kunnes metsäinen polku leveni ja saavuimme laajalle aukealla. Hidastin ratsuni takaisin käyntiin, koska haluasin tarkistaa olisiko edessämme oleva suora laukkakelpoinen. Nousin ratsailta ja talutin Lanttua hetken matkaa eteenpäin. "Kyllä tämä laukkaamisen kestää. Eihän sitä aina tarvitse kiitolaukkaa vetää, eihän", sanoin hevoselleni kääntäessäni sen takaisin tulosuuntaamme. Nousin takaisin selkään ja annoin pohkeita.
Laukkaspurtin jälkeen hidastin raviin, jota jatkoimmekin sitten loppumatkan takaisin tallille. Kun talli jo näkyi, hidastin Lantun käyntiin ja käskin sen pysähtyä. Nousin sitten sen selästä ja talutin loppumatkan tallin pihan poikki. Katselin siinä samalla kentällä olevaa esteratsukkoa, joka hyppi varmaankin noin metrisiä esteitä. En tunnistanut ratsastajaa, mutta hevonen oli Lantun vieressä majaileva kaunis ratsuponitamma. Lanttu hörähti ja huomasinkin meidän jo tulleen tallin oville, jotka aukesivatkin sopivasti. Ulos käveli komea puoliveriori omistajansa kanssa, minkä jälkeen me pääsimme sisälle lämpimään.
Vein kuraisen hevoseni pesukarsinaan, jossa sidoin sen ja otin siltä varusteet pois. "Jaa'a, loppupäivä sitten taitaakin mennä sinun ja kamojesi putsaamiseen", sanoin kun nostin satulan Lantun selästä. "No, sen siitä saa kun tällaisena päivänä menee maastoilemaan", kuulin tutun äänen sanovan takanani. Käännyin ja Lucianahan se siellä naureskeli. "Jaa, vai on Junnulla muka jalka kipeä! Sie et vain halunnut lähteä sotkemaan sitä maastoon!" sanoin siskolleni työntäen satulan hänen syliinsä. "Eiku on sillä oikeasti, vaikka en mä kyllä olisi halunnutkaan lähteä sotkemaan sitä maastoon", Luciana sanoi tosissaan. "Jaa, no mikäs sillä sitten on?" kysyin, kun otin hevoseltani suitset pois. "Se varmaan on jotenkin nyrjäyttänyt sen tarhassa, onhan siellä kuitenkin aika liukasta", Luciana vastasi.
Ei minun tarvinnutkaan putsata kuin hevoseni, koska siskoni tarjoutui hoitamaan varusteet. Eikä Lanttu loppujen lopuksi kovin likainen ollutkaan, lähinnä jalat ja häntä oli saanut nätin mutakerroksen, joka onneksi lähti helposti pois. Kun olin saanut enimmät vedet kuivattua hevosestani pois, hain sille loimen päälle ja talutin sen karsinaan. Ulkona oli alkanut sataa vettä ja tiedän, ettei sokerimussukkani pidä siitä, joten päätin jättää sen sisälle loppupäiväksi. "Ja kohtahan sulla on ruoka-aikakin, joten mitä turhaan mennä tuonne kastumaan", sanoin tammalle kun otin siltä riimun pois päästä. Neiti hörähti tyytyväisenä ja lähdin pois sen karsinasta.
Merkinnät
nuhanenä 30.11.2009 maastoilua 22.10.2009
