Effin Pienokainen VH-49080
Effin Pienokainen muutti osoitteeseen http://www.kohtalokas.net/tuikun/likka.php.
|
Virallinen nimi: Effin Pienokainen Syntymäpäivä, ikä: 17.09.2008, 3-vuotias Rotu, sukupuoli: suomenhevonen, tamma Väri, säkäkorkeus: rautias, 153 cm |
Kasvattaja ja omistaja: Tuire N. Asuintalli: Savitaival Statistiikka: 1: 0-0-0 Ennätys; voittosumma: 40,3; 50 ve |
Effin Pienokainen sai nimensä luonnollisestikin omasta olemuksestaan, jonka se näytti omistajalleen myöhään syyskuun yönä. Tammavarsa oli niin pieni ja heiveröinen, että minun oli ihan taisteltava itseni kanssa, etten mennyt auttamaan sitä ylöspääsyssä. Helpostihan se lopulta pääsi ylös ja löysi heti tiensä emänsä nisille, mutta se vain oli niin - pieni! Eikä tammalla olisi muutenkaan ollut mitään hätää, olihan sen emä saanut kaksi varsaa ja näyttänyt niiden kanssa suurta huolenpitoa ja hellyyttä.
Kasvettuaan muutaman päivän ajan emänsä kanssa, oli Likan aika päästä ensimmäistä kertaa ulos. Alma tuli rauhallisesti mukanani ulos ja pieni neito kipelsi sen perässä hieman hädissään. Kun pääsimme tarhalle asti, oli Likka jo unohtanut pelkonsa ja juoksenteli suuntaan ja toiseen tutustuen ihan uuteen ja outoon paikkaan intoa puhkuen. Tarhassa Alma meni heti mutustamaan päiväheiniään Likan jatkaessa juoksemistaan. Hetken päästä neito taisi väsähtää niin kovin, että lysähti juuri siihen paikkaan makaamaan. Emä vilkaisi varsaansa, hörähti hellästi ja painoi taas turpansa heinäkasaan.
Kyllähän Likka pitkin kasvuaikaansa sai kokoa suuntaan jos toiseenkin, joten siinä mielessä nimi Pienokainen on hieman harhaanjohtava. Toisaalta, se on kuitenkin Alman ensimmäinen tammavarsa, joten ehkä sille se on aina pienokainen. Niin tai näin, nykyäänkin Likka on hyvin kiinnostunut kaikesta uudesta ja ei-niin-uudesta. Sen kanssa on todella mukava viettää aikaa, koska se ei liiemmin pelkää mitään. Riimun se otti mielellään päähänsä, koska oli jo tottunut näkemään sen emällään, joten eihän se voinut mitään pahaa olla. Kavioiden kanssa se oli aluksi hieman arkaileva, mutta tottui nopeasti siihenkin.
|
i. Kekan Pölypunkki
22,1ke; 23,0aly; 31,2mly; 30,4make 156: 14-16-21 83 575 ve | ii. Ama´s Harris | iii. Pienien Ystävä evm |
| iie. Helin Tyttö evm | ||
| ie. Yllytys-Leidi | iei. Julmuri evm | |
| iee. Elisan Yllyttäjä evm | ||
|
e. Effin Tähden-Selma
1.23,9; 1.31,9maly 89: 5-9-10-9-12 35 760 ve | ei. Selman-Salaisuus | eii. Varjopoika evm |
| eie. Jantulan Selma evm | ||
| ee. Tähti-Juoksu | eei. Lähettiläs evm | |
| eee. Viuhkan-Tähti |
MSY 20.09.2008 kutsu - ravikuvalliset - PUN2/3 5v-kaudella (17.02.-16.04.2009) ravilähtöjä yhteensä 0; statistiikka 0: 0-0-0 4v-kaudella (17.12.2008-16.02.2009) ravilähtöjä yhteensä 0; statistiikka 0: 0-0-0 3v-kaudella (17.10.-16.12.2008) ravilähtöjä yhteensä 9; statistiikka 1: 0-0-0 12.12.2008 kutsu - ta. 1 609 m - ? 05.12.2008 kutsu - a. 1 600 m - ? 30.11.2008 kutsu - a. 1 609 m - ? 28.11.2008 kutsu - a. 1 609 m - ? 25.11.2008 kutsu - ta. 2 100 m - ? 20.11.2008 kutsu - a. 1 609 m - 6/12 - 1.40,3 xx 19.11.2008 kutsu - a. 2 100 m - ? 15.11.2008 kutsu - ta. 2 100 m - ? 01.11.2008 kutsu - ta. 2 100 m - 6/15 - 1.58,0ke - 50 ve, ruusuke


