takaisin Nikon sivulle
päiväkirja

Kaksi seuraavaa merkintää ovat minun (Tuiren, Nikon omistajan) itse kirjoittamia valmennuksia kuvitellun valmentajan näkökulmasta. Koska nämä eivät ole siis oikeita nimilistaan valmennuksia ja ovat minun itseni kirjoittamia, tulisi ne minusta lukea päiväkirjamerkintöinä.

110 cm, 02.11.2009, valm. Lucinda

Katselin kuinka ratsukko ravasi pääty-ympyrällä rauhalliseen tahtiin. Kimolla ponilla oli hyvin pitkä askel, joka näytti hieman huvittavalta niin pienellä hevosella. "No niin, etteköhän te nyt ole lämmitellyt ihan tarpeeksi", sanoin ratsukolle, kun ne olivat kiertäneet kentän vielä kertaalleen laukassa. Tuire kokosi ohjat ja hidasti poninsa ravin kautta käyntiin. "Rata on tuossa, tästä se alkaa, joten etteköhän toi voi aloittaa", osoittelin esteitä.

Aluksi Niko oli hieman mahdoton, ei millään halunnut asettaa askeliaan sopiviksi ja sen takia puomit putoilivat kolisten. "Okei, ehkä siirrymme näihin helpompiin esteisiin näin aluksi", sanoin kun kuudes este kolisi ratsukon jäljiltä. "Joo, mie en yhtään tiiä mikä Nikolla nyt on, ei se ennen nyt näin hankala ole ollut", Tuire sanoi ohjaten poninsa lähemmäs minua. "Ehkä sillä on vain huono päivä", sanoin heille hymyillen ja taputin oria.

80-100 sentin yksittäiset esteet sujuivatkin paljon paremmin eikä ratsukko pudottanut yhtäkään puomia, vaikka pari kolahdusta kyllä kuului. Muokkailin edellistä rataani muutamaan osaan, minkä jälkeen pyysin Tuirea hyppäämään ensimmäisen osan. Tällä kertaa ennen ensimmäistä estettä Niko vetikin komean pukkisarjan, mutta tottuneesti Tuire pysyi kyydissä. "Jaha, vai on sulla nyt tällainen päivä!" kuulin Tuiren pukahtavan ratsulleen, kun hän käänsi sen pään orin kaulaan kiinni. "Selvä juttu, kokeilkaahan kiertää kenttä pari kertaa ympäri hieman vauhdikkaammin, jos Nikolta vaikka lähtisi enimmät energiat sen avulla pois.

Vauhtia Nikolla riittikin ja laukkaspurtti tekikin ihmeitä. Tällä kertaa 120 sentin radan ensimmäinen osa sujui paljon paremmin enkä ainakaan kuullut yhtäkään kopahdusta. Toinenkin osa selvitettiin hienosti ja vasta kolmannessa osiossa putosi yksi este. "No niin, alkoihan se sujua", sanoin ratsukolle, "Nyt sitten voitte vetää kaikki yhteen putkeen, koska eikös Niko ole taitava tiukoissa mutkissa", jatkoin.

Hyvinhän koko rata lopulta ratsukolta meni ja kimo poni oli ihan hiestä märkä. Eipä ratsastajakaan mikään rutikuiva ollut, joten saivat molemmat kyllä tehdä kunnolla hommia. Suosittelin heitä menemään hetkeksi maastoon jäähdyttelemään, minkä jälkeen Niko varmaan viihtyisi lämpimässä karsinassa loimen kanssa. Tuire oli kanssani samaa mieltä ja taluttikin kimon poninsa kentältä kohti maastopolkuja.

120 cm, 18.10.2009, valm. Nikodemus

Tuire saapui ratsunsa Cranberry's Nicholasin kanssa rauhallisessa käynnissä kentälle. "Ette varmaan ole vielä lämmitelleet?" kysyin heiltä, kun he saapuivat kuuloetäisyydelle. "Juu ei olla vielä, mutta ei siinä kauaa mene", Tuire vastasi ohjaten ratsunsa uralle. Hetken päästä ratsukko nosti ravin, tekivät muutaman voltin siellä täällä ja sitten Niko nosti ponimaisen laukkansa.

Kun lämmittely oli ohi, käskin Tuiren ohjaamaan Nikon muutaman puomin yli, jotta näkisin miten herra nostelee jalkojansa. Eipä poni vaivautunut kovin paljon tekemään töitä "pikkuruisten" puomien takia, vaan kaviot kolahtelivat aika paljonkin. Eipä tuo oikeastaan haittaa, joten jatkoimme sitten 80 senttisille esteille.

Matalien esteiden jälkeen päästiin vihdoin tositoimiin ja valmennettava ratsukko hyppikin todella hienosti tekemäni 100-120 cm korkeistä esteistä tehdyn radan. Pari kolahdusta kyllä kuulin, mutta se luultavasti johtui ratsun alkulaiskuudesta. Ja pudotuksiakaan ei tullut yhtään, joten seuraavaksi vedettiin hieman vaikeampi rata. Tässä oli tiukempia käännöksiä ja pidempiä esteitä, joissa Niko vain paransi entisestään! Ei yhtäkään kolahdusta ja muutenkin ilmaväliä oli todella reilusti esteiden ja ratsukon välissä.

"Hienoa työtä! Niko näköjään vaatii kunnon haastetta, että se jaksaa oikeasti tehdä töitä", sanoin hymyillen Tuirelle kun he kiersivät ohitseni uraa käynnissä. "Joo, se on vähän sellainen aina joskus", Tuire vastasi ja käänsi Nikon kentän keskelle noustaakseen selästä. "Ensi kerralla voittekin sitten lämmitellä ennen kuin aloitetaan, minun puolesta voitte tosiaan jo hyppiä muutamia matalia esteitäkin, jotta Niko pääsee niiden makuun ennen varsinaista treeniä", sanoin valmennuskaksikolle ennen kuin he lähtivät kohti tallia.

01.07.2007 - rattoisa maastokävely

Talutin Nikon pois tarhan portista putsatakseni sitä hieman ennen kuin lähtisimme maastoon talutuskävelylle. Se nimittäin oli todella kurainen, kun oli sateen jälkeen piehtaroinut tarhansa pahimmassa mutalätäkössä. Luultavasti ihan minun kiusaksi. Onnekseni pian sateen lakattua aurinko oli alkanut porottamaan, joten suurin osa mudasta lähtisi pelkästään kumisualla rapsutellessa.

Kun Niko oli siistitty enimmästä kurasta, laitoin sille suitset päähän, koska niissä sitä olisi helpompi taluttaa, vaikka ori olikin todella kiltti taluttaessa. Vihdoin pääsimme matkaan. Suuntasin viiden kilometrin maastopolulle, koska minulla todellakin oli aikaa ja ihme kyllä haluakin kävellä pitkään. Metsässä oli hieman kosteaa, vaikka sade oli loppunut ainakin kolme tuntia sitten. Mutta ei ihmekään, sen verran sankkaa kyseisen metsän puusto oli.

Juttelin Nikolle niitä näitä, esimerkiksi sitä kuinka meidän uusi koira olisi halunnut lähteä tallille mukaan. "Se vaan on outoa, koska Jade pelkää hevosia. Tai siis se ainakin on kova haukkumaan niille, ja sen niskakarvat on ihan pystyssä. Se näyttää ihan Hopeanuolen harjakoirilta silloin", sanoin naurahtaen lopetettuani. Se meinaan on hauskan näköinen silloin.

Aloin olla jo hieman puhki parin kilometrin jälkeen ja iloitsin, kun otin myös kypärän suitsien lisäksi mukaan. Näin saatoin kokeilla piiiitkästä aikaa ratsastusta ilman satulaa. "Miten ihmeessä olen saattanut jättää jonkun näin mukavan tekemisen?" Ihmettelin ratsulleni ääneen, kun se oli tallustanut muutamia askeleita eteenpäin. Niko vain hörähti, ihan kuin se olisi ymmärtänyt mitä puhun.

Kumman nopeasti viisi kilometriä kuitenkin joskus kuluu ja olimme taas tallin pihalla. Lenkin pituuden kyllä huomasi jalkojeni rasituksesta, mutta olin silti iloinen. Talutin Nikon harjauspuomille ja vaihdoin sille riimun ja sidoin sen riimunarusta puomiin kiinni. Hain nopeasti orin harjalaatikon ja avasin sitten vesiletkun hanan. Valuttelin vettä niin, että se olisi haaleaa ja aloitin Nikon huuhtelun sen etujaloista. Ori oikein nautti haaleasta vedestä, kun se virtasi pitkin selkää ja kaulaa viilentäen varmasti todella ihanasti.

Pian olin saanut Nikon huuhdeltua ja harjattua siistiksi. Harmikseni kello oli vasta niin vähän, joten minun oli pakko viedä ori takaisin tarhaan. "Ole kiltti ja älä mene piehtaroimaan heti", anelin oria, joka ei minua kuitenkaan kuunnellut vaan laukkasi täyttä päätä kuraisessa tarhassa roiskien mutaa minunkin päälle. Käännyin nopeasti ja suunnistin kohti tallia, jossa pitäisi jatkaa karsinoiden siivoamista.

25.10.2006 - kilpailut naamiaisratsastuksen parissa

"No niin, tuleppas poika", sanoin Nikolle kun lastasin sitä ulos kuljetuskopista. Olimme nimittäin juuri saapuneet tallille nimeltä Kavionkopse, jossa naamiaisratsastus-kilpailut järjestetään. "No täälläpäs on vilkasta!" sanoin, kun pääsimme hieman pidemmälle. Ponikin katseli ympärilleen, jossa oli mitä kummallisimmin koristeltuja ratsuja sekä upeita keskiajan teemaan kuuluvia valjakkoja. Hieman se näytti kummastuneelta, mutta se meni ohi kun se tunnisti niiden todella olevan hevosia. "Voi voi, onpas nuo kauniita", ihastelin ohi kulkevaa ratsukkoa, jonka ratsastaja oli pukeutunut haltiaksi ja oli ratsastavinaan yksisarvisella.

Kun olin saanut Nikolle ja itselleni viime hetken varustuksen päälle, olimme valmiita menemään hieman lämmittelemään ennen itse kilpailua. Eihän kyseessä ollut yhtä rankkaa suoritusta kuin esteradoilla useimmiten on, mutta piti meidän silti jotain tehdä. Kävelimme alun rauhallisesti tehden aika suuria voltteja, kunnes nostin ravin ja aloin pienentämään voltteja. Tämän jälkeen laukkasin kerran lämmittelykentän ympäri ja hidastin sitten ravin kautta käyntiin.

Luokkia oli yhteensä neljä, kaksi poneille ja kaksi hevosille. Toinen oli keskiaika ja toinen satuhahmot. Nikon kanssa osallistuimme ponien keskiaika-luokkaan ja olin tietysti pukeutunut siihen sopivaan asusteesen, nimittäin narriksi. En kyllä ihan varma ole siitä, että oliko niitä keskiajalla, mutta samapa tuo. Ei niillä kyllä omia ratsujakaan tainnut olla.

Itse kilpailu oli hyvin helppo. Ensin koko luokka esittäytyi kulkemalla peräkkäin kenttää ympäri, minkä jälkeen piti suorittaa pienoinen rata erilaisia esteitä. Nikon harmiksi ei mitään hypättäviä kylläkään. Ja nopein radan selvittänyt voittaa. Niko ei oikein pitänyt radasta, mutta todella hienosti se sen kuitenkin selviti. Tulimme toiseksi ja luokassa oli vain kolme osanottajaa. Mutta tämä olikin sen sortin kilpailu, että osaanottaminen oli tärkeintä. Ja emmehän me paljoa hävinneet voittajalla, muutaman sekunnin vain.

Loppuverryttelyn tein tallin lyhyellä maastopolulla. Sen jälkeen riisuin Nikolta varusteet pois ja lastasin sen traileriin. Kävin sitten ostamassa kupin kahvia ja kiertelin tallialueella. 'Ihan mukavan oloinen talli, pitänee tulla joskus uudelleen', ajattelin kun kävelin takaisin autolleni. Tarkistin Nikon oltavat ja sitten matkamme kotia kohti alkoi.

31.08.2006 - vapaapäivä

"Tänään sinulla onkin vapaapäivä kultasein", sanoin harmaalle ponille, joka oli työntänyt päänsä karsinasta tervehtiäkseen minua. "Mutta tällä kertaa se ei tarkoita sitä, ettemme tekisi mitään", jatkoin silittäessäni orin päätä. "Mutta nyt minun pitää mennä sitä ruokaa teille tekemään, joten heippa vain", sanoin vielä jatkaessani matkaani kohti rehuhuonetta tervehtien muitakin tallin asukkeja.

Puolen tunnin sisällä olin saanut kaikkien hevosten ruuat sekoitettua, minkä jälkeen jaoin ne varmasti jo nälkäisille karvakorville. Muutama oli jo hieman kiukkuissaan, koska olin kymmenisen minuuttia myöhässä aikataulusta, mutta kyllä ne ruuan saatuaan rauhoittui hieman.

Tunnin ruokalevon jälkeen vein kahden tallitytön kanssa kaikki hevoset ulos. Siellä oli todella kaunis ilma, mutta hieman vilpoisaa. Tämän jälkeen aloimme siivoamaan karsinoita. Itse putsasin kaksi karsinaa, koska minun piti lähteä liikuttamaan hevosia.

Tallitytöt eivät nimittäin voineet montaakaan tallin hevosista liikuttamaan, koska eivät olleet vielä tarpeeksi taitavia ratsastajia. Mutta he olivat hyvin mielissään jo pelkästä karsinan siivouksestakin, varsinkin kun saivat kuitenkin ratsastaa muutamilla hevosilla aina kun halusivat.

Ensimmäisenä kävin ratsastamassa Paten kanssa puolen tunnin rauhallisen maastolenkin. Ori kun oli jo eläkkeellä korkean ikänsä takia, niin en enää kauhean rankkoja ratsastuksia sen kanssa tee. Tämän jälkeen vuorossa oli Rofo, koska sillä tallitytöt eivät todellakaan voineet ratsastaa. Ajattelin mennä esteitä kentällä, mutta muistinkin että olimme menneet niitä juuri viime kerralla, joten meninkin koulua.

Kuuden tunnin päästä olin ratsuttanut jo aika monta hevosta ja koska muutamilla oli vapaapäivä, niin ei niitä enää paljonkaan ollut jäljellä. Cindy ja Voitto olivat myös eläkkeellä, joten päätin pyytää tallityttöjä lähtemään kävelylenkille maastoon niiden ja Nikon kanssa.

Vuokko, tytöistä nuorempi sai taluttaa aluksi edessä Cindyä, jonka jälkeen tulin minä Nikon kanssa ja viimeisenä tuli Anja Voiton kanssa,. Voitolla kun oli paha tapa hyppiä välillä sinne sun tänne, mutta Anja osasi hallita sen oikut. Ja useimmiten porukassa Voitto tuli ihan nätisti.

Juttelimme tyttöjen kanssa niitä näitä, esimerkiksi koulusta. Heillä alkoi koulu vasta kymmeneltä, joten sen takia he pääsivät tulemaan aamulla aikaisin siivoamaan muutamat karsinat ja nyt kello oli jo lähemmäs kahta, joten heillä oli koulu myös loppunut jo.

Kävimme kokonaisen tunnin lenkillä, jonka aikana kiersimme ristiin rastiin tallin maastopolkuja. Kerran jopa eksyimme, koska käännyimme minun huonon muistini takia jonnekin ihan muualle kuin olisi pitänyt. Löysimme kuitenkin onneksi takaisin tutulle polulle ja pääsimme piakkoin takaisin tallille.

Jokainen kolmesta hevosesta oli ollut hyvin nätisti, mitä nyt Voitto kerran hyppäsi ojaan ties minkä takia. Vuokko kuitenkin toimi asiassa hyvin ja sai orin pian sieltä pois, jonka jälkeen se ei temppuillutkaan enää yhtään. Tullessamme tallipihalle veimme kaikki kolme hevosta harjauspuomille ja haimme niiden harjapakit. Eivät ne olleet mitenkään hikisiä saatikka kauhean likaisia, mutta ajattelimme nyt muuten vain hieman harjata niitä. Muutama sukaisu pehmeällä harjalla ja kavioiden putsaus ja sitten takaisin tarhaan.

Tämän jälkeen hevosille pitikin jo tarjoilla päiväheinät, jonka jälkeen tytöt lähtivät kotiin. Sovimme että he tulevat iltasella takaisin ja saavat silloin ratsastaa Auringolla sekä Mirdillä. Sitten meninkin putsaamaan loput karsinat, jonka jälkeen pitäisi vielä muutama hevonen käydä ratsastamassa läpi. Ja hoitaa viime hetken osallistumisia huomisiin koulukisoihin sekä alkaa siivoilemaan tallia ja muutenkin laittamaan paikkoja kuntoon.

08.07.2006 - koulutreeni

Kun hevoset olivat aamuruuan jälkeen olleen tunnin ruokalevon päätteeksi laitettu ulos, päätin mennä kokeilemaan hiukan koulua Nikon kanssa. Hain sen harjapakin sekä ratsastusvarusteet ja vein ne tallin vierustalla olevalle harjapuomille Sää oli mitä kaunein, joten ei olisi mitään ideaa putsata ponia sisällä. Sitten kävelin Nikon tarhalle ja kutsuin sitä. Se tallusti rauhallisesti luokseni, joten kiitin sitä ja annoin sille porkkanan palasen. Ori otti sen ja rouskutti sitä tyytyväisenä minun laittaessa sille riimun päähän. Tarhasta pois ottamisessa ei ole ilmennyt mitään ongelmia, joten ori on saanut olla ilman riimua tarhassa.

Harjapuomin luona kiinnitin ponin ja avasin sen harjapakin. Hetken etsittyäni löysin kaipaamani pölyharjan ja aloitin harjauksen. Ensin vasemman puolen kaula ja lapa, sitten ryntäät ja hiukan etujalkaa. Sitten selkä ja kylki, joissa olikin paljon hiekkaa. Ori oli selvästikin käynyt piehtaroimassa tarhansa ainoalla hiekkaläntillä. Vasemman puolen jälkeen siirryin oikealle ja aloitin saman uudestaan. Sen tehtyäni otin tavallisen harjan ja harjasin kaikki jalat sekä mahan kunnolla. Piikkisualla selvitin harjasta ja otsatukasta enimmät takut. Avasin Nikon riimun ja siirsin sen kaulalle voidakseni harjata pään kunnolla. Lopuksi putsasin kaviot ja sutaisin vielä kovalla harjalla satulan kohdat, ettei mikään jäisi hiertämään ponia.

Laitettuani orille pintelit, satulan ja suitset, avasin sen riimun ja laitoin sen harjapuomin päälle. Tätä ennen olin laittanut itselleni kypärän päähän ja hanskat käteen, joten olimme valmiit. Talutin Nikon kentälle ja nousin selkään. Kehoitin sen käyntiin ja se tottelikin hyvin nätisti. Ohjasin sen uralle ja pidensin ohjia, että poni saisi mennä rauhassa miten halusi. Mutta Niko olikin laiskalla päällä ja alkoi löntystelemään heti kun sai tilaisuuden siihen. Jouduin siis kiristämään ohjia ja painamaan pohkeilla ratsuni kylkiä, jotta se kävelisi reippaammin. Se toimi hyvin, mutta en kuitenkaan päästänyt ohjia, koska muuten Niko olisi varmasti taas alkanut laiskottelemaan.

Alkulämmityksen jälkeen aloitimme treenin. Ensin kokeilin ihan helppoja voltteja, joita olinkin tehnyt jo muutaman. Nyt vain aloin pienentämään niitä, että saisin Nikon taipuisaksi. Noin kuuden pienentyvän voltin jälkeen tein suunnan vaihdon ja kokeilin paria leikkausta. Ensin pituus- ja sitten leveyssuuntaan. Ensimmäinen oli hieman kiero, mutta toinen sujui jo paljon paremmin. Osasyynä varmaan se, että se oli lyhyempi. Näiden jälkeen tein vastakkaisella pitkällä sivulla kolmekaarisen kiemurauran. Kolmas kaari jäi hieman lyhyeksi, joten tulimme ennen aikoja takaisin uralle. Teimme saman sitten uudeleen samalla sivulla parin voltin jälkeen ja nyt se onnistui.

Tähän asti olimme menneet käyntiä ja ravia, joten päätin mennä yhden kierroksen vain laukkaa. Siitä Niko innostui, joten jouduin vähän pidättelemään sitä ensimmäisellä sivulla. Sen jälkeen kierros sujuikin jo paremmin ja poni tuntui todella mukavalta. Laukan jälkeen kokeilin pysäyttää orin suoraan laukasta, mutta eihän siitä tullut mitään. Ensin se hidasti ravin kautta käyntiin ja käveli monta askelta ennen kuin tajusi, että sen piti pysähtyä. "No, paremmin ensi kerralla", sanoin ponille kun olin kehottanut sen takaisin käyntiin, "Olihan tuo hieman liian vaikea noin yht'äkkiä", jatkoin vielä. Päätin kokeilla vielä peruutusta, jonka poni kyllä osaa. Kävelimme seuraavan pitkän sivun keskikohdan ohi ja pysäytin Nikon hetkeksi ja käskin sitä peruuttamaan. Se peruutti todella hienosti muutaman askeleen, joten kiitin sitä hyvin tehdystä työstä ja nostin ravin.

Treenin lopuksi tein pari päätyvolttia ja sitten annoin orille pitkät ohjat, jolloin se venytti kaulaansa ja hidasti askeltaan. Taputin sitä kiitokseksi ja annoin sen kävellä itsekseen muutaman kierroksen. Sitten nousin selästä, löysäsin satulavyön ja talutin ponia loppuverryttelyn ajan. Talutin sen sutten takaisin harjauspuomille ja otin siltä varusteet pois. Huolellisen harjauksen jälkeen poni oli lähes kuiva, joten vein sen takaisin tarhaan. Eihän ulkona kylmä ollut, mutta välillä tuuli puhalsi niin kovasti, ettei kauhean märkää hevosta kannattanut ilman loimea ulos jättää. Katselin kuinka juuri harjaamani ponimus meni piehtaroimaan ja selvästi nautti siitä. Sitten menin siivoamaan Nikon tavarat pois harjauspuomilta ja pesin sen kuolaimet, minkä jälkeen piti mennä siivoamaan hevosten karsinoita.

16.06.2006 - vihdoin kotona

'Siinä se nyt on, vitsi se on hieno' ajattelin, Eevuska talutti uljaasti tanssahtelevaa new forest-oria kuljetuskopilta luokseni. Ori pysähtyi hetkeksi haistelemaan uusia hajuja, minkä jälkeen se hirnahti kuuluvasti. Taluttaja kehoitti sitä eteenpäin ja poni totteli nätisti. Tervehdin Eevuskaa ja taputin oria kaulalle sanoen: "Hei poika, tervetuloa kotiin." Poni hörähti lämpimästi ja työnsi päänsä syliini. Olimme ehtineeet ystävystyä viime viikon lähes päivittäisten vierailujeni aikana, joten ori ei lainkaan aristellut minua. "Matka sujuikin odotettua nopeammin, joten sen takia olemme näin aikaisessa" Eevuska kertoi ojentaen talutusnarun minulle. "Juu, ei tässä mitään. Juuri laitoin hevosille päiväheinät, joten Nikokin pääsee heti lempipuuhiinsa" vastasin osoittaen viimeisen lauseen tallin vierustan ruohoa hamuavalle ponille. "No sehän on hyvä" Eevuska sanoi jatkaen hetken päästä "Te varmaan pärjäätte jo, koska minun pitäisi jatkaa matkaa." "Joo, eiköhän me pärjätä" vastasin hymyillen. "Kiitos nyt vielä kerran" jatkoin kätellen häntä hyvästiksi.

Kun Eevuska oli lähtenyt, annoin Nikon syödä vielä hetken, jonka jälkeen talutin sen tarhaansa. Jätin sille varmuuden vuoksi vuoksi riimun päähän päästäessäni sen irti. Vaikka tarha ja muu ympäristö oli täysin tuntemattomia orille, se silti tapansa mukaan aloitti laukkakierroksella tarhan ympäri. Tämän tehtyään se meni hetkeksi syömään heiniä, kunnes huomasi tammalauman viereisestä tarhasta. Se hirnahti neideille mahtipontisella äänellä ja ravasi tarhansa aidalle mahdollisimman lähelle niitä. Tammat katselivat hetken orin näytöstä, mutta päättivät sitten että heinien syönti on kiintoisampaa. 'Voi Niko-raukkaa, ei taida sen charmi tehota tyttöihin' ajattelin nojaillen tarhan porttiin. "Nikoo!" kutsuin ponia, joka tulikin heti luokseni. Kehuin sitä silittäen sen silkkistä turpaa ja sanoin: "Kyllä he vielä lämpenevät sinulle, nyt vain oli hiukan huono aika." Ori hörähti pehmeästi ja hamusi käsiäni. "Ei minulla ole mitään nyt, mutta tuolla on nuo heinäsi" sanoin osoittaen ponin takana olevaa heinäkasaa. Sinne se sitten suuntasikin, joten minä lähdin talliin tekemään kesken jääneet työt loppuun.